Cursorille presidentin kansainvälistymispalkinto

Kehittämisyhtiö Cursor Oy on saanut tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämän kansainvälistymispalkinnon.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto on vuosittain myönnettävä tunnustus suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille ja yhteisölle. Cursorin saama palkinto myönnettiin yhteisösarjassa, ja jaettiin Presidentinlinnassa 29.11. pidetyssä tilaisuudessa.  Tärkeä taustatekijä on ollut Kotka-Haminan seudun päättäjien antama mandaatti kehittämisyhtiölleen. Cursor on onnistuneesti tehnyt tärkeää jälkihoitoa yritysten pitämisessä alueellaan ja edistänyt merkittävien jatkoinvestointien saamisessa Suomeen.

- Kyseessä on erittäin merkittävä osoitus siitä, että Kotkan-Haminan seudulla on tehty erinomaista työtä seudun kehittämiseksi, ja siitä että voimme haasteista huolimatta suhtautua tulevaisuuteen entistä valoisammin - teollisuutta kohdanneen rakennemuutoksen aiheuttamat haasteet on voitettu, arvioi Cursorin toimitusjohtaja David Lindström.

-  Lämpimät kiitokset Cursorin henkilökunnalle ja seudun kaikille muille toimijoille, joita ilman tämä huomionosoitus ja kehitys ei olisi ollut mahdollista. Tämä palkinto velvoittaa meitä entistäkin enemmän vastaamaan meihin suunnattuihin odotuksiin ja tulevaisuudessakin ohjaamaan tarvittavat resurssit elinkeinoelämän kehittämiseksi, Lindström jatkaa.

Palkinnon myöntää tasavallan presidentti vuosittain Team Finland -johtoryhmän esityksestä.

- Cursor on myös tehnyt erinomaista yhteistyötä alueensa rajojen ulkopuolella muiden aluetoimijoiden sekä kansallisen toimijan Invest in Finlandin kanssa.  Cursor on viime vuosina osallistunut aktiivisesti Team Finlandin invest in -painotteisiin kasvuohjelmiin, sanoo palkintoraadin sihteeri, johtaja Kari Komulainen Business Finlandilta.

Cursorin lisäksi 29.11. palkittiin Keitele Forest Oy vuoden kasvuyrityksenä ja Smartly.io Solutions vuoden tulokkaana. Presidentinlinnan tilaisuudessa palkintoa Cursorista olivat vastaanottamassa toimitusjohtaja David Lindströmin lisäksi myyntijohtaja Ilkka Hasanen ja myyntipäällikkö Harri Eela.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto on perustettu vuonna 1967 Suomalaisen Työn Liiton aloitteesta. Vuoteen 1999 asti sitä jaettiin Tasavallan presidentin vientipalkintona.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja David Lindström, p. 040 190 2501, david.lindstrom@cursor.fi