Power Coast tuo elinvoimaa koko maakuntaan
Kymen Yrittäjien aluejohtaja Sirpa Kantola-Pakkanen katselee Power Coastin rakentumista ilahtuneena. ”Peruskiven muuraaminen Keltakallion CAM-tehtaalla on tärkeä virstanpylväs. Odotamme nyt rakentuvan tehtaan tuovan mahdollisuuksia pk-yrityksille niin rakentamisvaiheessa kuin myöhemmin tuotantovaiheessa”, hän linjaa.
”Akkuklusteri tarvitsee toimiakseen alihankintaketjuja. Näemme, että investointi tuo alueelle lisää työpaikkoja ja vaikutukset ulottuvat laajalle palveluiden, asumisen, rakentamisen ja logistiikan aloille”, toteaa Kantola-Pakkanen. Kymen Yrittäjät odottaa investoinnin poikivan lisää jatkoa ja huomattavia kerrannaisvaikutuksia koko Kymenlaakson talouteen.
Kantola-Pakkanen aloitti Kymen Yrittäjien aluejohtajana joulukuussa 2024. Ennen tehtävää hän toimi yrittäjänä ja edelleen perheyrityksen toisena omistajana paperi- ja selluteollisuuden asiantuntijapalveluita tuottavassa kotkalaisessa Cadre Oy:ssä. Kantola-Pakkanen on myös toiminut erilaisissa elinkeinoelämään vaikuttamistehtävissä, kuten Kotkan Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtajana ja Kymenlaakson kauppakamarissa, sekä liike-elämän johto- ja kehittämistehtävissä Suomessa, kansainvälisellä työkentällä sekä julkisella sektorilla.
Muutoksesta menestyksen avain
Kantola-Pakkanen haluaa tehdä työtä sen puolesta, että Kymenlaakso olisi ”Suomen paras paikka yrittää”. Oma tausta yrittäjyydessä sekä itse myös yrittäjänä ovat vain vahvistaneet paloa vahvistaa yrittäjyyttä alueella, hän kertoo. ”Ainoa pysyvä asia lienee muutos, ja se täytyy ottaa haltuun. Suunnitelmallisuudella voidaan rakentaa kestäviä väyliä tulevaisuuteen”, hän toteaa ja mainitsee Power Coast -brändin olevan hyvä esimerkki pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta otteesta, joka kantaa hedelmää. ”Cursor on tehnyt erinomaista työtä Power Coastin vetäjänä”, hän kehaisee.
Sirpa Kantola-Pakkanen muistuttaa, että kokonaisen ekosysteemin luominen ei onnistu hetkessä – vaikka intressit olisivat samansuuntaiset, niiden yhteen sovittelu voi silti olla työlästä. Tarvitaan vahvaa yhteistä tahtoa, näkemystä, tekemistä ja myös hyvän yhdessä tekemisen viestintää ulospäin, hän listaa. ”Tämä pätee koko maakunnan menestyksen rakentamisessa. Kun takana on riittävästi yksituumaisuutta, voidaan saavuttaa positiivinen kierre koko Kymenlaaksolle.”
Kymen Yrittäjät on alueen yrittäjien asialla
- Yksi Suomen Yrittäjien 21 aluejärjestöstä
- Kymenlaakson suurin elinkeinoelämän järjestö, noin 1700 jäsenyritystä eri toimialoilta
- Toiminta kattaa paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen vaikuttamisen
- Mukana 9 paikallisyhdistystä: Anjalankoski, Hamina, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Pyhtää, Valkeala ja Virolahti–Miehikkälä
- Verkostossa noin 100 aktiivista luottamushenkilöä