TechRunway-tapahtuma kokosi tulevaisuuden ilmailuliikenteen ammattilaiset alan ykkösuutisten ääreen 26.8.2021 Pyhtäälle

Pyhtäällä järjestetty TechRunway -tapahtuma vakiinnutti asemansa tulevaisuuden ilmaliikenteen kansainvälisestikin merkittävänä ammattilais- ja yleisötapahtumana. Toista kertaa järjestetty tapahtuma kokosi tapahtumakeskus Aeronautica Arenalle ja Helsinki East Aerodromelle noin 200 ilmailuteknologioiden ammattilaista kuulemaan alan ykkösuutisia Next in Flight -foorumiin.

Pipistrel Velis Electro

Tapahtumaan osallistui näytteilleasettajien lisäksi myös muiden yritysten ja oppilaitosten edustajia, viranomaistahoja sekä julkisen sektorin päättäjiä. Yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMKin FUAVE-hankkeen kanssa toteutettiin myös alan sidosryhmätapaaminen.

Kansainvälisistä toimijoista esillä olivat mm. Rolls Royce, Volansi, Aii Airspace, Dronamics sekä EHag. Lisäksi nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa Pipistrel Velis Electro, maailman ensimmäinen ja ainoa tyyppihyväksytty sähkölentokone, jota voidaan jatkossa käyttää myös kaupallisessa liikenteessä ja koulutuksessa.

Tapahtuman päättäneessä lento-ohjelmassa oli myös drone-esityksiä mm. Hepta, Avartek, Vitomittaus ja SIO:n bisnesjetti Embraer Phenom.

TechRunway 2021 -tapahtuma on osa Uudenmaan liiton EAKR-ohjelmasta rahoittamaa ja Cursor Oy:n hallinnoimaa hanketta ”Kasvua ja kehitystä tulevaisuuden ilmailuteknologioista”.

Tech Runway 2021 Pyhtää